|
¤ Tämä on virtuaalitalli ~ This is a sim game stable ¤
Hoitotarinat
| Nimi: Julia |
14.12.2015 22:46 |
JATKOA! (Juu heh. Vihodin)
Sitten tein hyvän aikaa laukassa erikokoisia huolellisia ympyröitä molempiin suuntiin muuten ravaten. Kokeilin myös kolmikaarista kiemurauraa laukassa ja se meni ihan hyvin. Lopuksi otin vielä loppu ravit ja käynnit. Tunti oli mennyt hyvin, eikä Shala juurikaan vikuroinut ja itse olin ihan tyytyväinen. Ratsastin kaartoon ja hyppäsin alas selästä ja lähdin taluttamaan Shalaa talliin.
Otin Shalalta varusteet pois ja se seisoi kiltisti paikallaan koko ajan. Ja se suorastaan tuntui pärskähtävän helpotuksesta. Laiskamato... Vein Shalan varusteet paikoilleen varustehuoneeseen ja palasin karsinalle harjapakin kanssa. Menin karsinaan ja aloin harjata Shalaa. Pesin myös sienellä hieman hikisiä kohtia ja lopuksi putsasin kaviot Shalan vastusteluista piittaamatta. Hupsu koni kun ei ymmärrä omaa parastaan.
Olin jo tekemässä lähtöä kun näin Sonjan tallin käytävällä ja tuo sanoi, että voisin viedä Shalan tarhaan. Joten palasimpa sitten Shalan karsinalle ja nappasin riimun ja riimunnarun karsinan ovessa olevasta koukusta ja menin karsinaan. Shala käänsi minulle takapuolensa. Heh, luuli varmaan että joutuisi taas töihin... Kiersin varovasti, mutta määrätietoisesti Shalan etupuolelle ja sain laitettua riimun nopeasti Shalan päähän ja kiinnitettyä riimunnarun kiinni. Avasin karsinan oven ja lähdin viemään Shalaa tarhaan. Shala kulki korvat hörössä ja hirnahti muutaman kerran lähestyessämme tammojen ja varsojen tarhaa. Onneksi kukaan muista hevosista ei ollut aivan portilla ja sain avattua ja suljettua portin näppärästi Shalan perästä. Päästin malttamattoman Shalan irti ja tuo lähti kiitolaukkaa muiden hevosten luo. Kaunista. Katsoin hetken tarhassa olevia hevosia ja räpsin muutamia kuvia puhelimellani ennen kuin lähdin hakemaan tallista tavaroitani ja kävelemään bussipysäkille odottamaan bussia.
//Tämmöne kökkö :3 |
Vastaus:
Hienoa! Shalakin oli tänään ihmeen kiltisti, hyvä vaan! Odotapas vain hyppytunteja...
Saat tästä hyvästä työstä palkkioksi 19v€!
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
14.12.2015 15:25 |
| Tänään oli tarkoitus mennä kavaletteja ja siivota tallia. Tulin tallille ja menin hakemaan Ufon varusteet. Katsoin Ufoa joka seisoi ikkunan vieressä ja katseli ulos. Menin sen boksiin ja sidoin sen kiinni kalteriin. Sitten rupesin hoitamaan sitä. Laitoin Ufolle varusteet ja vein sen sitten ulos. Laitoin pari kavalettia riviin ja nousin ratsaille. Kävelin hetken pidemmillä ohjilla ja annoin Ufon tutkia kavaletteja. Sitten otin ohjat. Aloitin ravaamalla kavalettien yli mahdollisimman aktiivisesti. Jotenkin Ufo ymmärsi että tämä oli samanlainen harjoitus kuin silloin kerran joten se meni oikein nätisti. Tein tuota harjoitusta muutaman kerran ja tuntui todellakin siltä kuin minä ja Ufo olisimme olleet tiimi. Sitten nostin laukan ja laukkasin aina kavalettien yli. Ufo hyppäsi aika pienesti kun se tajusi että se ei voinut ottaa isoja hyppyjä niin kuin silloin ennen. Pian Ufo meni oikein hienosti eikä ollut kovin vaikeaa saada se tottelemaan. Nousin ratsailta ja laitoin pari uutta kavalettia mukaan. Nyt tehtävä vaikeutui hieman koska nyt Ufon piti hypätä viisi pientä hyppyä. Taputin Ufoa kun se oli mennyt kolmannen kerran nätisti. Se oli todellakin hevonen minun makuuni! Annoin Ufon kävellä hetken pitkillä ohjilla kun mietin seuraavaa tehtävää. Otin ohjat ja aloitin tekemään ympyröitä lyhyillä sivuilla. Sitten nostin laukan ja laukkasin kavalettien yli. Sitten jatkoin ravissa uudelleen kavalettien yli mutta tällä kertaa nostin laukan kavalettien keskiosalta. Kului hetki ennen kuin Ufo tajusi tehtävän mutta meni sitten nätisti kun se tajusi mitä piti tehdä. Taputin Ufoa, e oli tehnyt oikein hienon työn mutta kaikki ei ollut vielä tässä. Nousin taas ratsailta ja tein oikein pitkän jumppasarjan kavaleteistä. Sitten nousin ratsaille ja aloitin tehtävän. Ufo meni alussa aivan epätasapainoon mutta tajusi sitten seuraavalla kerralla. Nostin laukan ja tein tehtävän laukassa. Nyt Ufo tajusi koko tehtävän ja hyppäsi kiltisti pieniä hyppyjä koko tehtävän ajan. Tein vielä tuota samaa tehtävää hetken ja siirsin sitten käyntiin. Tänään Ufo oli ollut oikein kilttinä koko päivän ajan. Kun olin kävellyt hetken pidemmillä ohjilla käänsin kaartoon ja nousin ratsailta. Talutin Ufon talliin ja otin siltä varusteet pois. Harjasin Ufon ja päästin sen vapaaksi karsinaan. Pesin kuolaimet ja laitoin varusteet satulahuoneeseen. Sitten rupesin lakaisemaan käytävää. Käytävällä oli aika paljon likaa ja purua jotka olivat sekoittuneet. Lakaisin kaiken yhteen kasaan ja vein ne sitten roskikseen. Sitten keksin että voisin myös putsata Ufon satulan ja suitset. Otin Ufon varusteet ja satulasaippuan ja kastoin liinan jonka olin löytänyt pöydältä veteen. Puristin siitä enimmät vedet pois ja rupesin kuuraamaan suitsia. Sitten laitoin niihin satulasaippuaa jonka jälkeen ne kiilsivät. Tein saman satulalle ja pian Ufon varusteet näyttivät oikein puhtailta. Sitten menin katsomaan Ufon vesikupin. Se näytti aika likaiselta joten pesin myös vesikupin. Silloin Sonja tuli talliin. Hän kysyi tarvitsinko apua ja että olisiko minulla vielä aikaa putsata karsinoita. Totta kai minulla oli ja niinpä rupesimme putsaamaan karsinoita. Lopulta olimme valmiita ja Sonja kiitti avusta. Sanoin heipat Sonjalle ja Ufolle ja lähdin tallista. Mitäköhän äitini sanoisi kun tulen kotiin aika paljon myöhässä? |
Vastaus:
Hienoa! Ufo meni todella kiltisti tänään, voit jatkossa palkita sen sen lempiherkuilla, kun se on tehnyt oikein! Ja kiitos paljon avusta, ja hyvä, että sait varusteet putsattua. Saat nyt kyllä 20v€
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
08.12.2015 14:47 |
| Tänään ratsastamaan pellolle Ufon kanssa! Tulin tallille ja menin katsomaan Ufoa. Se seisoi etsimässä heinää purun lomasta. Kun se kuuli että minä tulin se nosti pään ylös ja tuli lähemmäs ovea. Se oli niin söpö issikka. Otin Ufon varusteet ja vein ne sen karsinan luo. Sitten rupesin hoitamaan sitä. Talli oli mukavan hiljainen, kuului vain Ufon mutustelu kun se oli löytänyt vihdoinkin heinää. Laitoin Ufolle varusteet ja talutin sen ulos. Nousin kentällä sen selkään ja lähdin kävelemään metsätietä pitkin. Tänään Ufo oli oikein pirteä ja käveli nopein askelin. Tein hieman puolipidätteitä jotta se olisi rauhoittunut vähän mutta ei se paljon auttanut. Juuri ennen metsää oikaisin pellolle. Nyt Ufo innostui vielä enemmän. Olin keksinyt että olisimme voineet harjoitella hieman koulua pellolla mutta Ufo oli kyllä aika innoissaan. Päätin kuitenkin kokeilla. Tein pari ympyrää, temponlisäyksiä ja pysähdyksiä ja pian Ufo olikin aika rauhallinen. Sitten kokeilin laukkaa. Laukasta Ufo innostui ja syöksähteli pari kertaa. Sain sen kuitenkin pian rauhoittumaan ja laukkaamaan hillitysti. Pian sain tehtyä pari ympyrää laukassakin. Harjoittelin kolmikaarista kiemurauraa ja nostoa niiden jokaisella kaarroksella. Nostin aluksi laukan ja aloitin kiemurauran. Hidastin raviin ja nostin laukan seuraavalta suoristukselta, sitten jatkoin samanlaisesti seuraavalle suoristukselle ja nostin taas laukan. Ufo oli oikein kuuliainen kiemurauralla eikä kiihdytellyt ollenkaan. Sitten keksin kuinka voisin palkita Ufon sen kiltteydestä. Katsoin miltä pelto näytti ja sitten päätin että voisin kyllä päästää Ufon laukkaamaan lujaa. En olisi päästänyt Ufoa kiitolaukalle mutta jotenkin se vain lähti ja pian se kiihdyttikin nopealle laukalle minä roikkuen mukana. Yritin hidastaa Ufoa mutta se pukittikin joka sai minut putoamaan selästä. Roikuin hetken jalustimessa jalallani kunnes pian putosin maahan. Ufo laukkasi vielä kiihdyttäen ja pukitellen kun minä nousin pystyyn. Pian en enää nähnytkään sitä, se oli kadonnut metsän taakse. Lähdin juoksemaan sen perään kunnes olin metsän reunalla. Siellä Ufo oli kadonnut, mutta nyt sitä ei näkynyt lainkaan. Silloin kuulin hörähdyksen, se oli selvästi Ufo. Etsin sitä hetken kunnes näin sen puiden lomassa, siellä se seisoi syömässä havuja. Menin sen luokse ja talutin sen pois metsästä. Ei mitään haavoja tai sellaisia. Nousin Ufon selkään ja lähdin kävelemään eteenpäin. Taputin Ufoa, oli se aika koni! Ravasin lopulta Ufon kanssa pellolla, enkä päästänyt sitä laukalle. Lopulta issikka oli aika kiltisti ja melkein peräänannossa. Lopulta nostin laukan ja laukkasin rauhallisella laukalla takaisin tallille. Siellä Sonja seisoi odottamassa. Hän nauroi kun näki likaiset vaatteeni. Kerroin hänelle kaiken maastoretkestämme ja siitä kuinka olin luullut että se oli kadonnut. Lopulta ratsastin vielä pienen hetken kentällä jotta sain Ufon tottelemaan. Sitten nousin ratsailta ja talutin Ufon sisälle talliin. Pesimme Ufon Sonjan kanssa ja kuurasimme sen varusteet oikein puhtaiksi. Sitten päästin Ufon karsinaan ja menin laittamaan varusteet paikoilleen. Sitten sanoin heipat Sonjalle ja lähdin tallista. On Ufo kyllä aikamoinen! |
Vastaus:
Hienoa! Hyvä että Ufo löytyi jo melkein heti. Saat 15v€
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
05.12.2015 14:03 |
| Tänään ratsastamaan taas Ufolla. Tulin talliin ja katsoin heti Ufoa. Issikka seisoi karsinan perällä ja söi heinää. Hain Ufon harjat, satulan ja suitset ja menin Ufon boksin kohdalle. Astuin sisälle boksiin ja sidoin Ufon kiinni kalteriin. Sitten rupesin harjaamaan sitä. Tänään oli tarkoitus tehdä erilaisia koulukiemuroita. Kun oli hoitanut Ufon laitoin sille kamat päälle ja kävelytin sen kentälle. Nousin selkään ja lähdin ratsastamaan uraa pitkin. Ufo löntysteli normaaliin malliin eikä välittänyt oikein mistään mitään. Sitten keksin idean: tämän tunnin haaste olisi saada Ufo peräänantoon. Aloitin saamalla Ufon kävelemään nopeasti ja aktiivisesti. Aluksi ei meinannut onnistua koska Ufo oli aina saanut mennä minun kanssani löntystellen alkuverkan, mutta nyt kun piti kävellä aktiivisesti se ei halunnut mennä lainkaan eteenpäin. Ufo käänteli päätä eikä halunnut kävellä lainkaan aktiivisesti. Lopulta se kuitenkin onnistui ja sain Ufon kävelemään nopeasti, takapäätään käyttäen. Harmi vain että se ei ollut peräänannossa. Aloitin kunnon harjoittelun ravaamalla kentän ympäri ja asettamalla eri suuntiin. Ufo taipui melko hyvin vaikka aina välillä se rupesi valumaan siihen suuntaan mihin asetin. Jos asetin ulospäin, Ufo kääntyi aitaa vastaan ja jos asetin sisäänpäin Ufo kääntyi keskelle kenttää. Sitten tein pari loivaa kiemurauraa jotka onnistuivat aika hyvin. Sitten tein vielä pari kolmikaarista kiemurauraa jotka onnistuivat myöskin aika hyvin. Vaikka Ufo ei ole kovin hyvä koulussa se meni kuitenkin todella nätisti. Seuraava tehtävä oli pohkeenväistö. Aloitin tulemalla keskihalkaisialle ja sitten väistätin oikealle. Olin ajatellut että pieni napautus pohkeella riittää mutta ehei, Ufo käveli koko väistön aivan suoraan eteenpäin! Seuraavalla kerralla olin päättäväisempi jolloin väistö onnistui melko hyvin. Tein varmaan neljä outoa väistöä jonka jälkeen olin aivan poikki. Annoin Ufon kävellä kentän ympäri hieman pitemmillä ohjilla, totta kai aktiivisesti vaikka olinkin aivan poikki. Hieman harmitti koska olin ollut aivan varma että kaikki onnistuisi kun yritin kävellä Ufon kanssa aktiivisesti ja huolellisesti ja että jos Ufo olisi mennyt edes yhden kerran peräänantoon. Jatkoin harjoittelemalla pohkeenväistöjä jotka eivät todellakaan mennyt yhtään paremmin. Päätin jatkaa laukkaamalla ja unohtamalla pohkeenväistöt hetkeksi. Laukka sujui paljon paremmin kuin kaikki muut harjoitukset ja pääsin hieman taivuttamaan Ufoa laukassakin. Sitten tein tottelevaisuusharjoituksen. Tein loivan kiemurauran jonka keskeltä nostin laukan. Pari ensimmäistä kertaa sujui aika huonosti mutta sitten Ufo rupesi kuuntelemaan. Harjoittelin laukkoja vielä hetken ja sitten päätin harjoitella hieman avotaivutusta. Ufo olikin yllättävän hyvä siinä vaikkei se mikään kouluhevonen ollutkaan. Vaikeus piili vain siinä että Ufo takapää meinasi kokoajan seurata etuosan liikettä. Mutta sitten sain sen tottelemaan naputtamalla raipalla sen lautasta. Silloin keksin miksei pohkeenväistötkään ollut onnistut, takapää ei seurannut liikettä. Aloitin pohkeenväistöt samalla tavalla kuin viimekerrallakin mutta nyt otin takapään mukaan liikkeeseen. Nyt Ufo väisti oikein, oikein nätisti ja ennen kuin huomasinkaan Ufo oli peräänannossa. Sitten annoin sille pitkät ohjat ja annoin sen kävellä uralla niin hitaasti kuin se vain halusi. Oli tyytyväinen, olin selvittänyt haasteen! Nousin ratsailta ja talutin Ufon talliin. Hoidin Ufon pois ja taputin sitä vielä viimeisen kerran ennen kuin päästin sen vapaaksi karsinaan. Sitten pesin kuolaimet ja hoidin kaikki muutkin varusteet pois. Sitten jätin tallin ja kävelin tyytyväisenä parkkipaikalle. Siellä äitini jo odottikin. |
Vastaus:
Hyvä! Hienosti meni ratsastus tällä kertaa, ja toivotaan ensikerralla jopa menevän vielä paremmin. Saat 17v€ :)
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
30.11.2015 14:57 |
| Tänään oli tarkoitus että hyppäisin esteitä Ufon kanssa. Saavuin tallille ja kävelin Ufon boksin kohdalle. Ufo seisoi katsomassa ikkunasta ulos kun tulin sen boksin kohdalle. Kutsuin sitä ja se tuli luokseni hörähtäen. Taputin Ufoa ja kerroin sille mitä tänään tehdään. Sitten menin hakemaan Ufon kamat. Hoidin Ufon ja laitoin sille satulan ja suitset päälle, sitten talutin Ufon kentälle. Nousin selkään ja annoin Ufon kävellä hetken pitkillä ohjilla, sitten nostin ravin. Ufon ravi oli aika pehmeää vaikka se olikin issikka joiden ravi ei TODELLAKAAN ole niiden paras ominaisuus. Ravasin hetken ja tein pari loivaa kiemurauraa. Sitten nostin kiemurauran keskeltä laukan ja laukkasin aina yhden pitkän sivun. Harjoittelin tätä hetken ja yritin saada mahdollisimman helpon noston aikaiseksi. Se ei ollut lainkaan helppoa sillä heti kun nostin hyvin varovaisesti ja ilman raippaa Ufo päätteli että ei tarvinnut laukata. Kun hidastin käyntiin Ufo pärski aivan kuinka se olisi näyttänyt kuinka väsynyt se oli. Nousin ratsailta ja litoin pari estettä pystyyn. Kun nousin takaisin selkään Ufo oli aika innoissaan. Ravasin hetken kentän ympäri ja ohjasin Ufon sitten esteelle. Ensin se meinasi kieltää mutta annoin pohkeet ja silloin se hyppäsi hienosti. Ohjasin Ufon uudestaan esteelle; tällä kertaa laukassa. Ufo hyppäsi aika ison hypyn mutta kuitenkin sellaisen etten pudonnut kyydistä. Taputin Ufoa mutta se ei vaikuttanut lainkaan innostuneelta. Toistin tätä tehtävää pari kertaa ja hyppäsin myös yhtä toista estettä mutta yhtä vihaisen Ufon kanssa. Siirsin käyntiin ja yritin miettiä mikä voisi olla syynä. Sitten keksin sen; Ufo halusi selvästi jotain ekstraa hyppyihin, olihan se aika vilperi. Nousin taas ratsailta ja kävelin Ufon kanssa esteiden ympäri. Yritin löytää jotain millä piristää hyppyjä. Sitten keksin. Otin hieman ruohoa kentän reunalta, pari tötsää portilta ja pari maapuomia. Laitoin maapuomit lyhyelle sivulle ja tötsät toiselle. Kiinnitin hieman ruohoa esteisiin niin että ne juuri ja juuri pysyivät siinä. Sitten nousin takaisin ratsaille ja annoin Ufon katsella seuraavaa tehtävää. Sitten nostin laukan ja laukkasin maapuomien yli. Ufo kolisteli puomeilla mutta jatkoi kuitenkin laukassa ristikolle. Kun Ufo huomasi ruohon joka lojui esteen päällä se pysähtyi ja rupesi mutustelemaan sitä. Minä olin valmiina hyppäämään mutta kun Ufo pysähtyi jouduin satulan eteen ja rupesin valumaan alaspäin kaulaa pitkin. Onneksi Ufo nosti silloin pään ylös jotta pääsin takaisin satulaan ja jatkamaan ratsastusta. Ufo oli melkein syönyt kaiken ruohon mutta onneksi ei kuitenkaan kaikkea. Nostin laukan uudestaan ja laukkasin maapuomien yli esteelle. Tällä kertaa Ufo hyppäsi ja jatkoi kiltisti laukassa eteenpäin. Oli melkein harmi että se piti siirtää takaisin raviin ja mennä tötsien ympäri. Kun minä ja Ufo olimme kiertäneet tötsät nostin laukan ja laukkasin vielä viimeiselle esteelle. Ufo selvitti sen hienosti ja siirsin sen käyntiin. Taputin Ufoa ja annoin sen kävellä minne se tahtoi. Oli aika hauskaa kun se käveli ensimmäiselle esteelle ja rupesi nuuhkimaan maata, ruoho joka oli ollut esteen päällä oli pudonnut ja fiksu Ufo löysi sen! Taputin sitä ja ohjasin sen kaartoon. Nousin ratsailta ja korjasin esteet pois. Sitten talutin Ufon talliin ja hoidin sen pois. Taputin vielä sitä ja menin sitten pesemään kuolaimet. Sitten lähdin tallista ja ajattelin jo seuraavaa tuntia. |
Vastaus:
Hyvä. Tässä vaiheessa voisin manita tuosta tekstin kirjoittamisesta. Elikkä olisi hyvä, jos tekisit kappalejakoja, niin olisi paljon kivempi, ja hepmpi lukea! Yritäthän ensikerralla? Saat 15v€
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
24.11.2015 13:45 |
Kerron nyt tunnistani Falcella.
Äitini vei minut tallille ja jatkoi sitten kirjastoon. Minä kävelin talliin ja etsin Falcen boksin. Se kurkisteli kaltereiden välistä ja nuuhki minua. Kävin hakemassa sen satulan, suitset ja harjat ja astuin karsinaan. Sidoin Falcen kiinni kalteriin ja rupesin harjaamaan sitä. Pari kertaa Falce yritti karata ulos karsinasta mutta minä pysäytin sen joka kerta. Se oli todellakin aika velmu, jos vertaa pieneen viattomaan Ufoon. Harjasin, putsasin kaviot ja laitoin Falcelle varusteet ja sitten vein sen ulos. Sonja oli juuri kentällä laittamassa esteitä valmiiksi. Hän tervehti minua ja jatkoi sitten esteiden rakentamisessa. Minä käänsin Falcen kaartoon ja nousin sitten selkään. Kävelin Falcen kanssa ympäri kenttää pitkillä ohjilla ja katsoin kun Sonja rakensi rataa. Yhteensä kuusi estettä, laskin ja taputin Falcea. Kuiskasin sen korvaan toivomuksen että se olisi kunnolla mutta juuri silloin se rupesi heittelemään päätään. Toivomus ei tainnut onnistua, ajattelin ja otin ohjat. Ensimmäinen tehtävä oli ravata kentän ympäri nopeassa tempossa. Se ei ollut kovin helppoa koska Falce hidasteli kokoajan eikä halunnut kuunnella pohjetta lainkaan. Sonja neuvoi minua käyttämään pohjetta ärsyttävästi jotta Falce haluaisi mennä eteenpäin. Se onnistuikin ja kohta Falce ravasi eteenpäin aika lailla nopeasti. Sitten oli ympyröiden ja kiemuraurien vuoro. Tein ensin pari pääty ympyrää ja sitten jatkoin tekemällä kolmikaarista kiemurauraa. Kaikki onnistui ihan hyvin vaikka Falce hieman oikoi. Sitten oli laukan vuoro. Falce piti siitä vaikka ei aluksi halunnut laukata lainkaan. Lopulta sain sen tottelemaan ja laukkaamaan kentän ympäri halukkaasti. Sitten Sonja sanoi että oli aika aloittaa hyppääminen. Ensimmäinen tehtävä oli hypätä kaksi estettä peräjälkeen. Molemmat olivat ristikoita joten ei olisi pitänyt olla niin vaikeaa. Mutta kyllä se oli vaikeaa. Ensin ohjasin Falcen esteelle jonka se hyppäsi hyvin, mutta sitten esteen jälkeen se pukitti enkä minä ollut varautunut siihen ollenkaan. Kun Falce oli hypännyt se jatkoi kiltisti eteenpäin kohti seuraavaa estettä, minä roikkuen mukana. Yritin pidättää ohjilla mutta silloin Falce oli jo hypännyt ja kun se laskeutui oli minä valunut sen kaulalle. Falce pyöri hetken ympäri minä kaulalla roikkuen ja sitten putosin maahan. Istuin siinä hetken Falce vierelläni kun Sonja tuli luokseni. Hän kysyi olinko kunnossa ja yllätyinkö pukeista. Nyökkäsin, se oli ollut todella pelottavaa mutta nyt se oli ohi. Nousin uudestaan selkään ja jatkoin ratsastusta. Seuraava kerta oli parempi: Falce hyppäsi hienosti ja vaikka se pukitti esteen jälkeen en pudonnut kyydistä. Sitten oli seuraavan tehtävä vuoro. Ensin piti hypätä ne kaksi samaa estettä ja jatkaa aika leveälle okserille. Falce hyppäsi esteet hyvin vaikka matkalla okserille se pukittikin. Taputin Falcea ja annoin sen kävellä pitkillä ohjilla hetken. Sitten tunti jatkui. Seuraava tehtävä oli hypätä koko rata mutta niiden välissä piti tehdä pieniä harjoituksia. Sonja selitti että esteiden hyppääminen oli esteratsastusta mutta ratsastus niiden välissä oli kouluratsastusta. Niinpä tehtävä oli siirtää Falce esteiden välissä hetkeksi raviin ja nostaa laukka ennen estettä. Falce hyppäsi ensimmäiset esteet hyvin ja siirsi melkein automaattisesti raviin niiden jälkeen. Sitten hyppäsimme okserin ja sitten oli tarkoitus hypätä kolme ristikkoa mutta Falce kääntyi juuri ennen esteitä oikealle. Minä onneksi pysyin mukana vaikka kurvi olikin aika vauhdikas. Sitten piti yrittää uudestaan. Tällä kertaa alkuesteet sujuivat hyvin vaikka sitten kun piti hypätä ne kolme ristikkoa joista Falce yritti taas oikoa mutta tällä kertaa olin valmiina. Falce hyppäsi hienosti ja pääsin taputtamaan sitä. Sitten tunti oli ohi. Nousin satulasta ja talutin Falcen talliin. Otin Falcelta varusteet pois ja harjasin sen kunnolla. Sitten päästin sen vapaaksi. Autoin Sonjaa vielä antamaan hevosille heinät ja sitten lähdin tallista. Oli mukavaa hypätä Falcella vaikka se olikin aluksi aika velmu. Kävelin parkkipaikalle josta äitini tuli pian hakemaan minut. |
Vastaus:
Hyvä! Hyvin meni tunti, mutta ensikerralla voisit hypätessä vähän enemmän taas olla pystyssä, ettet nojaa hevosen kaulalle! :)
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
23.11.2015 18:01 |
Kerron nyt tunnistani Cellalla.
Tulin tallille ja katsoin ensin kuinka Ufo voi. Sitten menin katomaan Cellaa. Se oli aika iso verrattuna pieneen Ufoon. Otin sen harjat, satulan ja suitset ja laitoin ne roikkumaan Cellan boksin koukkuun. Sitten harjasin Cellan ja putsasin sen kaviot. Kun olin laittanut sille varusteet vein sen kentälle. Nousin selkään ja juuri silloin Sonja tuli kentälle. Kävelin Cellan kanssa ensin vähän pidemmillä ohjilla kun Sonja kokosi esterataa. Hän teki neljä estettä joiden joukossa oli pystyjä, ristikoita ja yksi okseri. Sitten hän sanoi että minun piti ottaa ohjat. Lämmittelin tekemällä pari pääty ympyrää ja loivaa kiemurauraa Sonjan pyynnöstä. Sitten Sonja sanoi että minun piti nostaa laukka ja laukata koko kentän ympäri. Cella hieman ryösti nostossa ja lähti kaahaamaan ympäri kenttää.
-Hidasta! Sonja huusi.
Sain lopulta Cellan hidastamaan vaikka siihen meni aikaa. Sitten Sonja kertoi miten saisin Cellan paremmin kontrolliin. Hän neuvoi että jos se lähti viemään minua minun pitäisi tehdä jatkuvia puolipidätteitä. Nyökkäsin ja kokeilin uudestaan. Nyt meni hieman paremmin vaikka Cella kaahasi vieläkin hieman liikaa. Se kuitenkin kelpasi ja sain jatkaa esteiden parissa. Ensin vuorossa oli pelkkä pysty. Nostin laukan ja ohjasin Cellan esteelle. Cella hyppäsi, ja isosti, jopa niin isosti että olin vähällä pudota selästä.
-Hidasta sitä enemmän ja älä jää nojaamaan eteenpäin, Sonja neuvoi.
Seuraava kerta oli helpompi. Cella kuunteli kun istuin kunnolla alas ja sitten se hyppäsi aivan ihanan ilmavan hypyn. Tällä kertaa pysyin hyvin kyydissä ja Sonja pääsi kehumaan minua. Seuraava tehtävä oli hypätä pysty ja sitten kääntää vasemmalle jotta pääsi hyppäämään ristikon. Se tehtävä oli aika helppo sillä Cella oli kuin luotu hyppäämään. Se liisi esteiden yli ja laukkasi nopeasti mutta hyvässä tahdissa esteiden välissä ja ristikon jälkeenkin.
-Hienoa! Sonja kehui kun minä ja Cella olimme selvittäneet esteet.
Sitten sain antaa hetkeksi pitkät ohjat ja kävellä Cellan kanssa ympäri kenttää. Sitten tunti jatkui. Seuraava tehtävä oli hypätä rata. Rata meni näin: ensin hypättiin pysty ja ristikko niin kuin viime kerralla, sitten jatkettiin ristikon jälkeen oikealle ja hypättiin pysty ja okseri. Kaksi ensimäistä estettä meni hyvin mutta sitten Cella innostui ja lähti kuin raketti seuraaville esteille. Se hyppäsi todella nopeassa tahdissa loput esteet ja suorastaan lensi okserin yli. Minä putosin Cellan kaulalle ja nappasin kiinni sen harjasta. Cella laukkasi hetken kentän ympäri ja pysähtyi sitten Sonjan eteen.
-Pidätä ensi kerralla enemmän ja ÄLÄ nojaa eteen, Sonja sanoi kun olin noussut ylös.
Sitten kokeilin uudestaan. Ensimmäinen este suorastaan vilahti ohi kun minä ja Cella hyppäsimme sen yli. Seuraavalle esteelle oli hieman huono tie mutta Cella hyppäsi kuitenkin. Sitten oli jäljellä enää pysty ja okseri. Cella hyppäsi molemmat vaivattomasti ja laukkasi sen jälkeen kentän ympäri. Siirsin Cellan raviin ja taputin sitä. Sonjakin oli tyytyväinen. Annoin Cellan kävellä pitkillä ohjilla sillä aikaa kun Sonja keräsi esteet pois. Sitten nousin satulasta ja vein Cellan talliin. Siellä riisuin siltä varusteet ja harjasin sen oikein puhtaaksi. Sitten päästin sen vapaaksi ja menin pesemään kuolaimet. Sonja oli siellä myös ja minä kerroin hänelle siitä kuinka minä olin MEINANNUT pudota. Sitten sanoin hänelle heipat ja lähdin tallista. Samalla kun kävelin kohti äitini autoa ajattelin huomista tuntiani Falcella, kyllä ratsastus on rankkaa mutta kivaa! |
Vastaus:
Hienoa! Tuntisi meni ihan hyvin Cellalla, mutta juuri tuo, että nojasit hieman liikaa eteen.
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
23.11.2015 17:20 |
| Tänään toin kakkua mukaan tallille. Olinhan pudonnut Ufolta ja silloin pitäisi leipoa, joten nyt minä olinkin tehnyt niin. Ufo halusi tietenkin maistaa keksejä joihin olin laittanut hieman suklaata, mutta eihän hevoset suklaata voi syödä! Ufo ei tainnut tietää sitä kun vein keksit satulahuoneeseen. Tänään oli tarkoitus tehdä maastakäsittelyä Ufon kanssa. Otin Ufon harjat ja menin Ufon boksin eteen. Se kurkisteli ja nuuhki samalla jos minulla vaikka olisi niitä keksejä jäljellä. Hoidin Ufon ja putsasin sen kaviot, sitten laitoin sen riimuun kiinni pitkän juoksutusliinan ja kävelin sen kanssa kentälle. Aloitin siitä että se sai kävellä ympäri niin hitaasti kuin se vain halusi kunhan se pysyi linjassa. Sitten kokeilin ravia. Ufo ei meinannut lähteä minnekään vaikka kuinka yritin maiskuttaa ja suhista jotta se lähtisi jonnekin. Silloin Sonja tuli kentälle ja huomasi minut ja Ufon. Hän tuli kysymään aioinko todella juoksutta Ufoa liinassa ilman juoksutuspiiskaa. Hän rupesi nauramaan ja hävisi sitten talliin. Kun hän tuli takaisin hänellä oli mukanaan pitkä raippa jonka hän sitten antoi minulle. Sonja neuvoi kuinka minä saan Ufoon liikettä ja lopulta se ravasi kiltisti ympyrässä. Sitten Sonja näytti miten sain Ufon laukkaan ja että kun Ufo laukkasi olisi helpompaa liikkua hieman koska laukka on hieman epätasaista. Laukkavaihe onnistui aika hyvin vaikka aluksi Ufo ei meinannut lähteä laukkaamaan ollenkaan. Kun olin saanut Ufon laukkaan Sonja sanoi että hän lähtisi antamaan hevosille heiniä. Juoksutin Ufoa vielä hetken ja pysäytin sen sitten pelkällä käskyllä. Ufo totteli aika hyvin ja pysähtyi melkein heti. Menin taputtamaan Ufoa ja annoin sen sitten kävellä hetken. Se pärski, aivan kuin se olisi näyttänyt kuinka väsynyt se oli! Sitten kävelin sen kanssa talliin ja otin sen harjapaksista sen oman hevosherkkupussin. Sitten vein sen taas kentälle ja päästin sen irti. Suljin portin ja kävelin Ufon luokse. Oli helppoa työskennellä tuollaisen herkkusuun kanssa joka yritti kokoajan napata minulta herkun. Ensimmäinen temppu oli kavion nosto pyynnöstä. Ufo tajusi aika pian että kun nostaa kaviota saa herkun. Sitten harjoittelin peruuttamista. Siinä Ufo oli hieman itsepäinen ja peruutti sivulle mutta kun olin hetken kokeillut se onnistui lopuksi. Taputin Ufoa ja annoin sille herkun. Sitten kokeilin kumartamista. Ojensin herkun alas ja taaksepäin jolloin Ufon oli pakko kumartaa. Se onnistui yllättävän hyvin ja pääsin heti kehumaan sitä. Sitten harjoittelin vielä pystyyn nousemista. Ufolla oli hyvin sirkustemput hallinnassa kun se parin yrityksen jälkeen osasi jo koko tempun. Taputin sitä ja päästin sen hetkeksi vapaaksi tehtävistä. Sillä aikaa tein pari pientä estettä koska aioin kokeilla irtohypytystä. Pyysin Ufon luokseni ja sitten ojensin sille herkun ja ohjasin sen esteelle. Oli tarkoitus että olisin juossut esteiden vieressä ja Ufo niiden yli mutta Ufon mielestä asia oli näin: jos minä sain oikaista sai sekin joten se oikaisi minun kanssa esteen. Kokeili tuota pari kertaa mutta ei se onnistunut lainkaan. Sitten päätin ottaa riimunnarun ja laitoin sen kiinni Ufon riimuun. Nyt Ufo totteli hienosti ja hyppäsi minun kanssa esteet hyvin. Taputin sitä ja kävelin sen kanssa ympäri kenttää parikertaa. Sitten kävelin sen kanssa sisälle talliin ja laitoin Ufon sen karsinaan. Harjasin sen ja päästin sen sitten irti. Ufo meni innoissaan syömään heiniä ja minä menin syömään keksejä. Sonja oli siellä myös ja kehui keksejä hyviksi. Sitten lähdin tallista ja sanoin heipat Sonjalle ja heiniä syövälle Ufolle. |
Vastaus:
Hyvä! Mutta tuo pystyyn nouseminen, en oikein haluaisi, että hevosemme oppivat tuon tempun, mutta ei siinä mitään! Ja kiitos noista mahtavan makuisista keksiestä! :D Saat nyt 16v€
-Sonja |
|
| Nimi: Julia |
23.11.2015 12:44 |
Tulin tallillle jälleen bussilla, kuten aina ja kävelin tammojen talliin suoraan Shalan karsinalle. Tänään saisin ratsastaa tällä pienellä lurjuksella. Olin ottanut oman kypäräni mukaan ja laskin sen karsinan ovessa olevaan koukkuun Shalan riimun päälle. Shala tuli katsomaan minua karsinan ovelle ja rapsutin tuota korvan takaa hymyillen itsekseni. Lähdin siitä sitten kävelemään varustehuoneelle, nappasin sieltä Shalan hoitopakin ja varusteet. Laitoin varusteet tangolle karsinan seinälle ja otin Shalan riimun ja riimunnarun mennen sitten karsinaan. Laitoin Shalalle riimun ja sidoin tamman kiinni. No, sitten aloin harjata Shalaa huolellisesti, mutta kuten Shalalla on tapana se luimisteli ja harjatessani sen etujalkoja yritti näykkäistä kättäni, ja samassa kivahdis sille: ei! Lopulta sain Shalan kuitenkin hoidettua huolellisesti. Putsasin kaviot ja ne menivätki yllättävän hyvin ja nopeasti. Aloin varustaa Shalaa. Hain satulan ja asetin sen Shalan selkään oikealle kohdalle ja laitoin vyön kiinni. Seuraavaksi otin suitset ja aloin laittaa niitä Shalan päähän, jolloin se nosteli päätään korkealle, mutta eipä sen yritykset oikein onnistunut sillä ylsin hyvin sen päähän ja sain sujautettua suitset paikoilleen. Laitoin kypäräni päähän ja ratsastushanskat käsiini ja lähdin taluttamaan Shalaa kohti kenttää.
Talutin Shalan kentälle kaartoon ja nousin selkään. Lähdin kiertämään kenttää muutaman kerran ympäri käynnäten. Shalaa sai vähän väliä muistutella nopeudesta, sillä se suorastaan mateli eteenpäin. Tein voltteja ja ympyröitä käynnissä, vaihdoin suuntaa jatkaen samalla tavalla. Hetken päästä nostin ravin ja asetin. Shalan ravi oli hieman pompottavaa poniravia, mutta pääsin siihen nopeasti mukaan. Tein vielä muutaman ympyrän ravissakin ja lähdin tekemään kolmikaarista kiemurauraa, joka meni ihan hyvin. Annoin Shalalle hetkeksi pitkät ohjat ja siirsin käyntiin. Se meinasin pysähdellä muutaman kerran, muta huomasin ne ajoissa ja sain pidettyä sen käynnissä. Sitten lähdin taas ravaamaan. Nostin laukan seuraavasta kulmasta ja laukkasin aina pitkänsivun ja lyhyet sivut ravaten. Shalan laukka oli ihanan nopeatempoista...
//Jatkan myöhemmi tänää koska, no kirjotan tätä koulus :D |
|
| Nimi: Ronja |
21.11.2015 14:49 |
| Ufo oli syömässä vielä heiniä kun saavuin tallille, se kurkisteli kaltereiden välistä pureskellen vielä heiniään. Hain Ufon harjat ja suitset. Tänään saisin nimittäin mennä ilman satulaa kentällä. Harjasin Ufon puhtaaksi ja laitoin sille suitset. Sitten kävelin sen kanssa kentälle ja nousin selkään. Onneksi kentällä oli koroke jolta nousta selkään. Kävelin Ufon kanssa aluksi pitkillä ohjilla ja yritin löytää tasapainoni. Eräässä toisessa ratsastuskoulussa minulle oli sanottu että jos meinasi mennä tasapaino piti nostaa jalat ilmaan hetkeksi ja sitten laskea ne. Silloin istui suorassa. Yritin tuota temppua ja se onnistuikin, sitten rupesin ravaamaan. Ufolla oli onneksi aika pehmeä ravi jossa oli helppo istua. Ravasin Ufon kanssa pari kierrosta kentän ympäri ja sitten tein pari pääty ympyrää. Ufo oli todella kiltisti vaikka aina välillä meinasin pudota selästä. Sitten tein pari loivaa kiemurauraa ja asetin hieman. Taputin Ufoa ja anoin sille hetkeksi pitkät ohjat. Mietin hetken seuraavaa tehtävää ja silloin keksin: voisin kokeilla LAUKATA kentän ympäri mutta aluksi vain pelkkä pitkä sivu. Otin ohjat ja annoin pohkeet. Tänään Ufo oli aika herkällä tuulella. Siirsin Ufon raviin ja sitten laukkaan. Ehdin jo ajatella että Ufo oli luovuttanut kaikki temput ja antanut minun päättää mitä tehdään mutta ehei: heti kun en keskittynyt ratsastukseen kunnolla Ufo lähti ensin nopeampaan laukkaan ja sitten se rupesi vielä pukittelemaankin! Hetken sinnittelin kyydissä mutta sitten rupesin liukumaan selästä ja lopulta putosin maahan. Ufo laukkasi vielä hetken ympäri kenttää mutta sitten se pysähtyi ja rupesi nyhtämään hieman ruohoa aidan vierestä. Kävelin Ufon luokse ja tartuin sitä ohjasta. Toinen kerta kun putosin tällä tallilla. Nousin takaisin selkään ja jatkoin ratsastusta. Nyt ei ollut kuuliaisesta Ufosta enää mitään jäljellä vaan heti kun nostin uudestaan laukan se pukitti jätti pukin ja minä totta kai putosin maahan. Putsasin enimmät hiekat pois ratsastushousuistani ja kävelin Ufon luokse. Taputin Ufoa joka näytti niin syyttömältä kun se naposteli ruohoa aidan vieressä. Nousin kolmannen kerran selkään ja siirsin Ufon raviin. Nyt se meni ihan hienosti vaikka pukitti pari pikku pukkia kun se halusi mennä syömään. Lopulta kokeilin uudestaan laukkaa. Nyt minua ei jännittänyt enää yhtään. Olinhan lentänyt jo aika monta kertaa hevosen selästä. Ufo oli ihmeissään kun nyt laukattiinkin kentän ympäri eikä vain yksi pitkä sivu. Mutta sitten kun minulla ei ollut pohkeet tarpeeksi kiinni kyljissä Ufo hyppäsi sivulle ja minä putosin vielä kerran. Nyt minua alkoi naurattaa kun menin Ufon luokse. En ollut saanut tehdä melkein mitään tällä tunnilla, vain pudota. Nousin Ufon selkään ja jatkoin tekemällä pari pääty ympyrää ravissa. Sitten kun oli kokeilemassa uudestaan laukkaa Sonja tulikin katsomaan miten minulla menee. Jotenkin kummallisesti Ufo huomasi Sonjan mutta en minä ja koska olimme edenneet aika hitaassa laukassa oli suuri ero siihen kun Ufo rupesi äkkiä kiihdyttämään. Sitten näin Sonjan joka katsoi kun minä ja Ufo menimme kiitolaukassa ympäri kenttää. Ufo rupesi vielä pukittelemaankin ja silloin oli aivan lähellä etten lentänyt taas selästä mutta jotenkin kummallisella tavalla sain Ufon hallintaan ja vaikka minä olin puolet Ufon kyljellä pystyin nousemaan takaisin selkään. Sitten Ufo pysähtyi ja rupesi kävelemään kohti Sonjaa. Sonja oli tikahtumassa nauruun kun minä ja Ufo tulimme hänen luokseen. Lopetin tunnin ravaamalla ympäri kenttää ja vielä keventämällä. Sitten nousin Ufon selästä ja taputin sitä. Veimme yhdessä Sonjan kanssa Ufon sisälle ja harjasimme sen. Hän kertoi että oli näyttänyt aika hurjalta kun minä oli saanut Ufon kuitenkin hallintaan vaikka se olikin tiputtanut minut kolme kertaa! Ufo oli tyytyväinen kun se lopuksi pääsi syömään heiniä. Olin aika väsynyt mutta minusta oli kuitenkin todella hauskaa tulla tänne vielä seuraavankin kerran. Ja muuten ensi kerralla oli tarjolla kakkua! |
Vastaus:
Ohoh! Kaksi putoamista samalle kerralle, no, pääasia ettei käynyt pahasti. Hyvä että sait Ufon lopulta hallintaan! Saat 17v€ :)
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
19.11.2015 16:05 |
| Tänään maastoon Ufon kanssa! En malttanut melkein enää odottaa sitä. Äitini heitti minut tallille taas ja jatkoi sitten matkaa kauppaan. Minä menin sisälle talliin ja katsomaan miten Ufo pärjäili. Se nuuhki kättäni ja jatkoi sitten heinän etsimistä purusta. Menin hakemaan Ufon kamat ja menin harjaamaan sitä. Harjasin sen läpikotaisin ja putsasin sitten kaviot. Sen jälkeen laitoin sille satulan ja suitset. Kävelytin Ufon ulos ja istuuduin satulaan. Suuntasin kohti metsää. Tie metsään johti pienen metsätien läpi. Ufo oli tänään aika pirteällä tuulella ja se halusi ravata tai pikemmin laukata. Menin aluksi käyntiä mutta lopulta päästin sen raviin. Ufo rakasti maastossa olemista, sen selvästi huomasi koska täällä se oli paljon rennompi kuin kentällä koulukiemuroita tekemässä. Hidastin Ufon käyntiin kun saavuimme metsään. Männyt ja kuuset näyttivät aika syksyisiltä niin kuin koko metsäkin. Pari syyslehteä leijaili maahan ja pari lintua lensivät ilmassa. Kaikki oli aika lailla täydellistä mutta silloin en tiedä mikä mutta joku pelästytti Ufon ja se lähti nopeaan issikkalaukkaan minä selässään. Tiesin ettei kiljua saa hevosen selässä mutta oli aika lähellä. Ufo kiihdytti vauhtia enkä minä voinut tehdä mitään. Tarrasin kiinni sen harjaan ja yritin pysyä selässä. Sitten, aivan yllättäen Ufo huomasi pari ruohotupsua ja aivan kuin se olisi loikannut nappaamaan ne. Oudosti kyllä en tippunut. Ufo söi ruohoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Silloin huomasin että olin liukunut satulan etupuolelle kaulalle. Istuin satulassa hetken ja kannustin Ufon kävelemään. Erkanimme metsätieltä ja lähdimme kävelemään polkua pitkin joka johti varmasti tallille, ainakin Sonja oli sanonut niin kun hän oli kertonut minulle missä voisin ratsastaa. Ufo oli hieman rauhoittunut ja nyt se oli oikein mukava ratsastaa. Polku alkoi vähitellen tulla leveämmäksi joten kannustin Ufon raviin. Silloin näin edessäni kaatuneen puun. Se ei ollut korkea ja vaikutti siltä kuin Ufo olisi halunnut hypätä. Annoin sen hypätä ja se olikin aivan ihana kokemus. Ufo ponnisti toden teolla ja sen huomasi että se TODELLA piti maastoilusta. Ufon kanssa oli aivan ihana maastoilla mutta tiesin että jotain puuttui. Minä ja Ufo tiesimme molemmat että kunnon maastolenkkiin kuuluu laukkaosuus mutta vielä ei ollut sopivaa paikkaa löytynyt. Jatkoin Ufon kanssa kävelemistä ja ajattelin kuinka mukava hevonen se on. Silloin huomasin että polku loppui ja että alkoi metsätie. Nyt Ufo oli jälleen virkeä ja halusi laukata. Tie olikin sopiva paikka koska sillä ei ollut mitään kiviä. Kannustin Ufon laukkaan ja se todella yritti nyt laukata. Koskaan kentällä se ei ollut koskaan laukannut niin tarmollisesti kuin nyt. Ufo olisi varmaan laukannut ikuisuuden mutta kun kotitalli alkoi häämöttää oli minun pakko siirtää Ufo ravin kautta käyntiin. Ufo pärski ja olisin mieluusti itsekin tehnyt niin jos olisin ollut hevonen. Annoin Ufon ravata vielä loppupätkän ja siirsin sen sitten käyntiin. Kun olin päässyt tallin pihaan hyppäsin satulasta ja kävellytin Ufoa hieman kentällä. Se oli hiestä märkä joten päätin käyttää sen suihkussa. Vein Ufon sisälle talliin ja riisuin siltä sen varusteet. Sitten käytin Ufon nopeasti suihkussa ja harjasin sen sitten pois. Päästin Ufon vapaaksi ja menin sitten putsaamaan sen varusteita. Ufon satulahuopa oli aika hikinen joten harjasin ne ja puhdistin suitset joihin oli tullut hieman kuolaa. Sonja tuli juuri kun olin lähdössä kysymään miten oli mennyt. Kerroin hänelle kaiken siitä kun Ufo oli pelästynyt jotain ja siitä kun olin hypännyt Ufon kanssa sen kaatuneen puu ja vielä siitä kun olin laukannut Ufon kanssa metsätiellä. Sonjan mielestä minulla mahtoi olla jännää Ufon kanssa. Siihen minä vain lisäsin että Ufo oli huippu poni joka osasi vaikka mitä. Sonja nyökkäsi ja lähti viemään hevosille heiniä. Minä jätin tallin ja ajattelin että Ufoa parempaa issikkaa ei olekaan. |
Vastaus:
Juu, hyvä ettei käynyt kuinkaan tuolla maastossa! Sillä on aina riskinsä... 17v€ ja uusi tehtävä :)
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
17.11.2015 14:37 |
| Tänään saisin mennä puomeja Ufon kanssa. Tulin tallille iloisena ja menin Ufon karsinan luokse. Rapsutin sitä ja menin hakemaan satulan ja suitset. Harjasin Ufon ja letitin sen harjan, onneksi Ufolla oli omat pompulat millä laittaa letit kiinni. Sitten laitoin satulan ja suitset päälle. Talutin Ufon kentälle ja laitoin puomit sopivaan järjestykseen. Nyt ne olivat sellaisessa järjestyksessä että kolme puomia oli yhdellä pitkällä sivulla ja kaksi oli lyhyellä sivulla. Nousin Ufon selkään ja annoin sen kävellä pitkillä ohjilla hetken. Sitten rupesin menemään puomeja ravissa. Ufo ravasi puomien yli hieman laiskasti mutta se ei kuitenkaan siirtänyt käyntiin. Sen jälkeen ravasin vielä puomit lyhyellä sivulla. Toistin tuota samaa noin kolme kertaa ja lopulta Ufo ravasi puomien yli aika reippaasti. Sitten kokeilin laukkaa. Ufo oli tänään aika virkeällä tuulella vaikka ei ollutkaan mennyt puomeja niin reippaasti. Sitten laukkasin puomien yli. Siitä Ufo tykkäsi ja laukkasi oikein hyvässä tempossa puomit. Sen jälkeen laskeuduin satulasta ja päätin hieman parantaa rataani. Lisäsin pari kartiota ja puomia ja sitten nousin takaisin satulaan. Nostin laukan ja laukkaisin puomien yli, sitten siirsin Ufon raviin ja pujottelin kartiot ravissa, sitten jäljellä oli vielä loput puomit joista olin rakentanut labyrintin. Ufo ei aluksi tajunnut jujua kun ohjasin sen aluksi vasemmalle ja sitten oikealle. Lopulta Ufo oli kuitenkin tyytyväinen kun sai mennä tuollaisen radan. Sitten keksin idean. Laskeuduin taas satulasta ja silloin Sonja ilmestyi kuin tilauksesta. Pyysin häntä pitämään Ufoa hetken ja sitten juoksin talliin. Kun olin päässyt sinne kävelin rivakasti satulahuoneeseen josta otin paperia, kynän ja sakset. Sitten piirsin värikkäälle paperille ruusukkeen jonka sitten leikkasin irti. Kun sitten palasin Ufon ja Sonjan luokse Sonja ihmetteli missä olin ollut. Kerroin hänelle että aioin pitää pienet leikkikisat minulle ja Ufolle. Sonja nyökkäsi ja rupesi tekemään minulle rataa. Sitten hän otti puhelimensa ja antoi minulle lähtömerkin. Sen jälkeen hän rupesi ottamaan aikaa radasta. Ensimmäinen tehtävä radalla oli puomit, minun piti ylittää ne laukassa, sitten piti selviytyä labyrintistä jonka Sonja oli rakentanut. Se olikin hieman vaikea mutta minä ja Ufo selvisimme siitä silti. Seuraavaksi vuorossa oli pujottelu, kartiot olivat aika lähellä toisiaan mikä teki tehtävästä aika vaikean. Sitten viimein tehtävä joka oli ympyrän tekeminen mutta silti pujottelu kartioiden välistä. Oli onni että vaikeat tehtävät sai tehdä käynnissä. Kun olin selvittänyt radan Sonja kiinnitti Ufon suitsiin minun tekemäni paperiruusukkeen. Sitten sain laukata Ufon kanssa kentän ympäri. Sen jälkeen nousin satulasta ja korjasimme radan pois. Talutin Ufon talliin ja hoidin sen pois. Aukaisin myös letit jotka olivat saaneet Ufon harjan ihanan aaltoilevaksi. Taputin Ufoa ja annoin sen mennä syömään sen heiniä. Sitten menin odottamaan äitiäni joka oli kohta tulossa hakemaan minua. Mahtaa hän olla ihmeissään kun minä tulen kotiin palkintoruusukkeen kanssa!. |
Vastaus:
Vau! Mahtava idea tuo "kisa" :) Saat 15v€ |
|
| Nimi: Ronja |
15.11.2015 12:52 |
| Äitini heitti minut taas tallille. Olin tyytyväinen, tänään saisin ratsastaa Ufolla. Kävelin Ufon boksin luokse ja se nosti pään heti ylös ja katsoi minua. Olin suunnitellut tehtäviä joita voisin harjoitella sen kanssa. Sonja oli sanonut että koulussa oli pieniä virheitä joten voisin harjoitella niitä. Harjasin, satuloin ja suitsin Ufon ja talutin sen kentälle. Aloitin ravaamalla kentän ympäri, kaikki sujui hyvin paitsi että Ufo kurvasi pari kertaa keskelle kenttää. Sitten se kieltäytyi menemästä takaisin uralle. Sitten kun olin pari kertaa saanut sen tottelemaan se olikin aivan erilainen. Sitten tein pari päätyympyrää ja harjoittelin asettamista. Ufo totteli hienosti ja sitten siirryin loiviin kiemurauriin. Ufo kulki tehtävät korvat hörössä ja lopulta kun annoin pitkät ohjat hetkeksi se hörisi tyytyväisenä. Sitten tein pari kolmikaarista kiemurauraa jotka olivat aluksi hieman haastavia. Ufo ei aluksi ymmärtänyt mitä yritin sille sanoa ja sitten se ei enää halunnutkaan. Se oikoi eikä halunnut kuunnella ollenkaan. Silloin keksin mitä voisin tehdä: Ufo oli aika herkkä pohkeille ja sitä piti kääntää sekä ohjalla että pohkeella, olihan se jonkunlainen vaellushevonen. Lopulta käänsin Ufoa pelkällä pohkeella ja sitten otin ohjatkin mukaan. Silloin Ufo totteli todella hienosti! Sitten laukkasin Ufon kanssa kentän ympäri joka sujui aika hyvin. Nostot olivat aluksi hieman vaikeita mutta sain nekin onnistumaan. Tunsin olevani melkein unessa: ihana issikka allani laukaten ihanaa, söpöä issikkalaukkaa. Mutta silloin lintu lähti lentämään viereiseltä puun oksalta joka sai aikaan pienen rasahduksen. Ufo hyppäsi sivuun ja minä en ollut valmiina siihen joten putosin selästä. Ufo käveli luokseni ja pisti pään syliini. Taputin Ufoa, ei se ollut sen vika, ja onneksi emme olleet satuttaneet itseämme. Sitten keksin idean, kentän vieressä oli pari estetolppaa ja puomia joten päätin kokeilla pitikö Ufo hyppäämisestä. Rakensin pienen radan kahdesta ristikosta ja yhdestä pystystä. Sitten nousin selkään ja ohjasin Ufon esteelle. Se piti selvästi hyppäämisestä ja suorastaan lensi pienen esteen yli. Taputin Ufoa. Sitten aloin hypätä minun keksimää, pientä rataa. Ensin oli ristikko, Ufo hyppäsi sen ja myöskin seuraavan ristikon mutta sitten kun piti hypätä pysty Ufo kielsikin. Hyvä etten pudonnut nytkin satulasta. Höpsö pieni Ufo ajattelin ja ohjasin sen uudelleen esteelle. Nyt Ufo hyppäsi ja pääsin taputtamaan sitä. Sitten annoin sen kävellä pitkin ohjin ja sitten laskeuduin selästä. Korjasin esteet pois ja talutin Ufon talliin. Silloin Sonja tuli minua vastaan. Kysyin häneltä pitääkö minun käyttää Ufo suihkussa. Sonja sanoi että kyllä minä voisin käyttää mutta lämpöisellä vedellä, olihan ilmat vähän kylmentyneet. Käytin Ufon suihkussa, harjasin sen ja sitten vein sen tarhaan. Sen jälkeen autoin Sonjaa putsaamaan karsinat. Sen jälkeen äitini olikin jo tullut tallille hakemaan minua. Sanoi heipat Sonjalle ja lähdin äidin kanssa kotiin. Hän vähän ihmetteli likaisia vaatteitani! |
Vastaus:
Joo, ihan hyvä, mutta tehtävänäsi oli kuitenkin ratsastaa sileällä, ja sehän meinaa siis sitä, ettei hypätä. No, virheita sattuu, mutta tämän virheen myötä muutamat miinukset. 13v€
-Sonja |
|
| Nimi: Ronja |
13.11.2015 15:22 |
| Äitini heitti minut tallille ja lähti sen jälkeen kauppaan. Vähän jännitti mutta tiesin että minulle tulisi kuitenkin hauskaa Ufon kanssa. Astuin talliin ja etsin Ufon boksin. Se oli yhtä söpö kuin olin kuvitellutkin! Otin Ufon harjat ja menin sen boksin eteen. Ufo katsoi minua vekkuleilla silmillään kun menin sen boksiin. Harjasin aluksi pölyt pois sen selän päältä mutta sitten huomasin että se olikin pyörinyt mudassa ja oli aika likainen. Menin hakemaan Ufon kumisuan mutta sitä ei ollut missään? En tajunnut, olin ollut varma että sillä olisi ollut kumisuka. Silloin näin Sonjan, kysyin kumisuasta ja hän vakuutti että sillä kyllä oli sellainen. Ihmettelimme hetken ja silloin keksin idean, voisin etsiä kumisukaa ja samalla tutkia tallia. Etsin kumisukaa kaikkialta mutta sitä ei vain ollut missään. Silloin näin harakan lentävän ylös katon nurkkaan. Se otti jotain sieltä ja lensi sitten ulos. Katsoin sen perään ja tarkistin sitten kellonajan tallin kellosta. Melkein neljä! Äitini tulisi hakemaan minua vähän ennen viittä. Nyt minun oli ihan pakko löytää se kumisuka. Silloin näin saman harakan lentävän sisään talliin ja nappaamaan jotain ja sitten se lensi takaisin ulos. Päätin mennä ulos etsimään kumisukaa ja silloin huomasin jotain mikä lojui maassa. Se oli kumisuka! Poimin sen maasta ja näin sen saman harakan lentävän maahan. Kun se näki minut se pelästyi ja lensi ylös puuhun, siellä sillä oli sen pesä. Silloin tajusin kaiken: harakka oli ottanut kumisuan! Kävelin sisälle talliin ja Ufon boksiin hoitamaan sen. Se ihmetteli selvästi miksi olin ollut myöhässä. Kun olin hoitanut Ufon loppuun lähdin sen kanssa ulos. Kiersin pienen lenkin metsässä ja ravasin Ufon kanssa pienen pätkän. Se selvästi nautti siitä. Annoin sen napata pari kukkaa matkalla ja sitten palasimme tallille. Äitini odotti jo siellä ja puhui Sonjan kanssa. Olin unohtanut ajankulun koska kello oli jo 20 yli viisi. Hoidin Ufon pois ja rapsutin sitä vielä harjan alta. Sitten lähdin äitini kanssa pois tallista ja kerroin hänelle kaiken hauskasta päivästäni. |
Vastaus:
Mukava, lyhyt ja ytimekäs tarina. Hyvä että kumisuka myöhemmin sitten löytyikin. Huomioithan ensikerralla vuodenajat! Tällä ei ainakaan enään kuki yhtikäs mikään :D Saattästä 12v€
-Sonja |
|
| Nimi: Julia |
12.11.2015 20:18 |
Astuin bussista ulos tallille johtavan lyhyen tienpätkän päähän. Lähdin kävelemään kuraista, vesilätäkköistä ja pudonneiden lehtien reunustamaa tietäpitkin tallille samalla katsellen kaunista aurinkoista syysmaisemaa.
Kävelin tammojen ja varsojen talliin ja vilkaisin kännykkäni kelloa. "13:34". Ehtisin hyvin tutustua tähän minulle uuteen paikkaan. Kävelin tallikäytävällä lueskellen ovissa lukevia hevosten ja ponien nimiä samalla katsahtaen minkä näköinen kaveri oli kyseessä. Pysähdyin karsinalle jonka ovessa luki Shala. Hymmyilin itsekseni ja menin karsinaan mustan ponin luokse. Tämä olisi minun hoitoponini. Rapsutin Shalaa harjan alta ja kävin nappaamassa karsinan ovessa olevasta pienestä koukusta Shalan riimun ja riimunnarun. Olin saanut Sonjalta ohjeeksi talutella Shalaa ja tutustua talliin paremmin, varmaan myös hoitoponiini. Sujautin riimun Shalan päähän ja laitoin narun kiinni.
Kävelin tallista ulos Shala mukanani. Taluttelin Shalaa pihalla ja silmäilin paikkoja, kahta muuta tallia, hienoa melko suurta maneesia, tarhoja... Huomatessani kentän ja sen reunalla olevat estekaluston lähdin taluttamaan Shalaa kentälle. Ravailin Shalan kanssa kentällä hetken. Olin kuullut, että Shala osasi olla aika jukuripää, mutta ei se ainakaan taluttaessa paljon temppuillut. Vähän pysähteli ja kiskaisi narua muutaman kerran, mutta eipä niistä sen suurempia ongelmia tullut. Sain juostessani idean tehdä pieni este ja hypätä sitä Shalan kanssa. Ja päätinpä sitten toteuttaa sen. Kävelin kentän laidalle ja otin siitä pari melko isoa sankoa mukaani ja asetin ne kentän keskelle. Sangot riittäisivät hyvin, koska no ne olivat ihan hyvän korkuiset, enkä jaksanut ruveta tolppiakaan raahaamaan. Hain vielä kentän laidalta puomin ja laitoin sen sankojen päälle.
-Noin, nyt Shala hypätään vähän.
Lähdin juoksemaan Shalan kanssa isolla ympyrällä niin, että ympyrän sisimmällä kohdalla oli sinne väsäämäni este. Ohjasin Shalan esteelle ja juoksin itse sen sivusta. Shala ylitti esteen hyvin. Naurahdin. Shalan hypyt olivat aika söpöä katseltavaa. Teimme samalla tavalla molempiin suuntiin muutaman kerran ja kaikki sujui hyvin. Kehuin Shalaa ja rapsutin sitä kunnolla niin, että se oikein nojasi päällään minua vasten. Purin esteen ja vein tavarat paikoilleen ja lähdin kävelemään Shalan kanssa kohti tammojen tallia. Tämä oli vasta ensimmäinen päiväni Shalan hoitajana ja olin jo ihan myyty sille.
Talutin Shalan karsinaansa ja sidoin tuon kiinni. Ajattelin vielä harjata tuon ja putsata ponin kaviot. Kävin hakemassa Shalan harjakopan varustehuoneesta ja vilkaisin samalla kelloa, joka näytti jo 15:34. Palasin Shalan karsinalle ja laskin harjakopan maahan ja otin sieltä kumisuan. Menin karsinaan ja aloin harjaamaan Shalaa. Näin, että Shala luimisteli hieman, mutta jatkoin silti. Vaihdoin harjaa pehmeämpään harjaan ja viimeistelin työni. Vein harjan takaisin pakkiin ja otin sieltä kaviokoukun. Menin putsaamaan Shalan kavioita. Shala yritti riuhtaista jalkojaan monesti pois käsistäni, mutta olin kärsivällinen ja sain lopulta kaikki kaviot putsatuiksi. Otin riimun pois tuon päästä ja taputin tuota kaulalle lähtien sitten pois karsinasta. Laitoin Shalan mustapunaisen riimun ja mustan riimunnarun paikalleen koukkuun ja lähdin viemään harjapakkia varustehuoneeseen. Huomasin varustehuoneessa Sonjan.
-Ai hei Julia. No miltäs täälä sinusta näyttää?
-Moi! Ja mahtavalta. Shala on ihana pieni jukuripää! Taluttelin sitä ulkona ja kentällä ja tein myös pienen esteen ja hypytin sitä vähän.
-Hienoa! Saitko myös hoidettua sen. Sekun osaa olla aika ärsyttävä hoitaessa.
-Juu sain. Ja niin se vähän olikin.
-Haluaisitko auttaa ruokinnassa? Kello alkaa olemaan neljä.
-Juu toki
Hymyilin ja lähdin hakemaan Sonjan kanssa heiniä hevosille. Muita ei tuohon aikaan tallilla oikein ollutkaan. Minä annoin käytävän toisella puolella oleville hevosille heinät ja Sonja vastakkaiselle. Teimme muissakin talleissa samoin. Tarkistimme myös että kaikilla hevosilla oli vettä. Kun työ oli saatu tehtyä ja kello alkoi jo lähestymään viittä, aloin tekemään lähtöä tallilta, sillä bussi pysähtyisi läheiselle pysäkille 17:00. Kävin vielä katsomassa Shalaa, mutta en viitsinyt häiritä enempää tuon syömistä, joten sanoin heipat Sonjalle ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä, mistä bussi tulikin melko pian noutamaan minut.
|
|
¤ Tämä on virtuaalitalli ~ This is a sim game stable ¤
|